Auton vuosimalli, valmistusvuosi vai käyttöönottovuosi?

Säännöt, joiden mukaan auton malli ilmoitetaan, ovat muuttuneet viime vuosina, mikä on aiheuttanut paljon hämmennystä sekä kuluttajien että autokauppiaiden keskuudessa. Onko auton vuosimalli sama kuin valmistusvuosi? On helppo erehtyä ja tulla "huijatuksi", esimerkiksi ostaessa käytettyä autoa. Mikä termi on tärkein, riippuu siitä, mitä etsit. Joka tapauksessa termit on tärkeä tietää, kun ostat valmiiksi leikatun aurinkosuojakalvon autoosi.

Aikaisemmin autovalmistajat päättivät, minkä vuosimallin auton piti olla. Tämä on kuitenkin muuttunut EU:n yhdenmukaistamisen myötä. Nykyään auto saa vuosimallinsa rekisteröintipäivänä, mutta valmistajat määrittävät vuosimallin, josta näkee auton version.

Auton valmistusvuosi 

Valmistusvuosi tarkoittaa nykyään vuotta, jolloin auto on valmistettu. Aikaisemmin valmistusvuosi viittasi tietyn vuosimallin valmistukseen, mikä johti siihen, että syksyllä oli mahdollista ostaa seuraavan vuoden malli. "Ensi vuoden malli" on sama kuin vuosimalli.

Auton vuosimallii 

 Vuosimalli on autonvalmistajan määrittämä vuosi. Se viittaa useimmiten siihen vuoteen, jolloin auto on tarkoitus lanseerata markkinoilla. Toisin sanoen syksyn aikana valmistetun auton vuosimalli voi olla seuraava vuotena. Ennen autonvalmistajat saattoivat käyttää vuosimallin sijaan termiä valmistusvuosi, jolloin saman vuoden aikana valmistetuilla autoilla saattoikin olla kaksi eri valmistusvuotta. Nykyään auto voi olla esimerkiksi vuosimallia 2010, mutta valmistusvuosi sen sijaan voi olla 2014, jos auto valmistettiin (rekisteröitiin) vuonna 2014. On tärkeä kiinnittää huomiota auton vuosimalliin, sillä uudessa vuosimallissa on usein päivitetty design, uusia ominaisuuksia ja ehkä uusi moottori

Auton käyttöönottovuosi

Ajoneuvon käyttöönottovuosi on ajoneuvorekisterissä käytetty termi, joka kertoo auton valmistusvuoden. Se tarkoittaa siis samaa kuin valmistusvuosi. Hieman hämmentävää, mutta käsite on otettu käyttöön juuri sen vuoksi, että valmistusvuotta ja vuosimallia ei sekoitettaisi keskenään. Näin myös vältyttäisiin kuluttajien ja autokauppiaiden eri tulkinnoilta. Tiedot ajoneuvon käyttöönottovuodesta kertovat siis vain auton valmistusvuoden, ei mitä vuosimallia se on.

Korimalli ratkaisee, kun ostat valmiiksi leikattua aurinkosuojakalvoa

 Monet ihmiset menevät sekaisin, kun autolla on "valmistusvuosi X", tilatessaan valmiiksi leikatun aurinkosuojakalvon, joka voi olla "valmistusvuosi" X tai Y. Ratkaisevaa on auton vuosimalli, eli korimalli. Riippumatta siitä, milloin auto on valmistettu (valmistusvuosi tai käyttöönottovuosi), autoosi sopivan valmiiksi leikatun aurinkosuojakalvon määrittää se, miten auton kori ja ikkunat on suunniteltu. Tiettynä vuonna valmistettu auto voi olla täysin uutta vuosimallia, ja silloin kori näyttää erilaiselta. Jos ajattelet, että autosi on vuosimallia 2008, se on voitu valmistaa jo vuonna 2007, mutta onkin vuosimallia 2009. Jos valmistaja teki muutoksia ja päivityksiä auton koriin vuoden 2009 vuosimalliin, aurinkosuojakalvon mitat voivat olla väärät, jos tilaat sen vuoden 2008 vuosimalliin. On siis tärkeää tietää, mitä vuosimallia autosi on, ei mikä sen valmistusvuosi on. Kutsutaan tätä korimalliksi, niin asia on helpompi ymmärtää. Tarkista autosi korimalli huolellisesti, ennen kuin tilaat valmiiksi leikatun aurinkosuojakalvon.

Mistä tiedän, mikä korimalli (vuosimalli) autollani on?

Kysymys herää useimmiten auton valmistusvuosien kohdalla, jolloin vuosimalli on vaihtunut, eli autolla on uusi päivitetty kori. Jos luulet autosi olevan vuoden 2008 vuosimallia, mutta tiedät, että samasta mallista on tullut uusi versio vuoden 2009 jälkeen, kannattaa tarkistaa asia. Helpointa on esimerkiksi etsiä Googlesta kuva auton vanhemmasta ja uudemmasta mallista. Usein kuvasta näkee helposti, mikä runko vastaa omaa autoa. Toinen tapa on tarkastaa Wikipedia, josta löytyy usein hyvin tietoa eri automalleista, ja milloin malli on muuttunut, esimerkiksi Volvo V70:ssä.